edellinen luku, Johanneksen ilmestys


Taivaallinen jumalanpalvelus

1 Sitten näin tämän: taivaan ovi oli auki, ja kuului sama ääni, jonka olin edellisellä kerralla kuullut -- kuin olisi torveen puhallettu. Se sanoi minulle: "Nouse tänne! Minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva."

2 Siinä samassa olin Hengen vallassa. Näin, että taivaassa oli valtaistuin ja sillä valtaistuimella istui joku, 3 joka loisti kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde. 4 Tämän valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultaseppele. 5 Valtaistuimesta lähti salamoita ja kuin ukkosen jyly. Sen edessä oli seitsemän soihtua, Jumalan seitsemän henkeä, 6 ja sen edessä oli myös ikään kuin lasinen, kristallin tavoin kimmeltävä meri.

Valtaistuimen edessä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että takaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä. 7 Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta. 8 Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä. Taukoamatta, päivin öin, nuo olennot lausuvat:

-- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias! Hän oli, hän on ja hän on tuleva.

9 Aina kun olennot ylistävät, kunnioittavat ja kiittävät häntä, joka istuu valtaistuimellaan ja joka elää aina ja ikuisesti, 10 nuo kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyvät maahan hänen valtaistuimensa eteen ja osoittavat hänelle kunnioitustaan -- hänelle, joka elää aina ja ikuisesti. He asettavat seppeleensä valtaistuimen eteen ja lausuvat:

11 -- Herra, meidän Jumalamme! Sinä olet arvollinen saamaan ylistyksen, kunnian ja vallan, sillä sinä olet luonut kaiken. Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.


seuraava luku
4:1
Ilm. 1:10
4:2
1. Kun. 22:19; Ps. 47:9; Jes. 6:1
4:3
Hes. 1:26-28
4:4
Jes. 24:23; Ilm. 3:4
4:5
2. Moos. 19:16 | Sak. 4:2; Ilm. 1:4
4:6
Hes. 1:5; Dan. 7:3 | Hes. 1:18; Sak. 3:9, 4:10
4:7
Hes. 1:10
4:8
Jes. 6:2,3
4:11
1. Moos. 1:1; Ap. t. 17:24