edellinen luku, Evankeliumi Matteuksen mukaan


Vertaukset taivasten valtakunnasta 13:1--52

Kylväjä

1 Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. 2 Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, 3 ja hän puhui heille pitkään vertauksin.

Hän sanoi: "Mies lähti kylvämään. 4 Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. 5 Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, 6 mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. 7 Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan. 8 Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. 9 Jolla on korvat, se kuulkoon!"

Vertausten tarkoitus

10 Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Miksi sinä puhut heille vertauksin?"

11 Jeesus vastasi:

"Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. 12 Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 13 Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. 14 Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:

-- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

16 "Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat! 17 Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.

Kylväjävertauksen selitys

18 "Kuulkaa siis, mitä vertaus kylväjästä tarkoittaa. 19 Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee Paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen. 20 Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman kuullessaan heti ottaa sen iloiten vastaan 21 mutta joka kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän luopuu kohta. 22 Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen. 23 Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää."

Vehnä ja rikkavilja

24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. 25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. 26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. 27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?' 28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?' 29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. 30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

Sinapinsiemen ja hapate

31 Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. 32 Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille."

33 Vielä hän esitti heille vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani."

34 Kaiken tämän Jeesus puhui väkijoukolle vertauksin. Vertauksitta hän ei puhunut heille mitään, 35 jotta tämä profeetan sana kävisi toteen:

-- Minä avaan suuni ja puhun vertauksin, tuon julki sen, mikä on ollut salattua maailman luomisesta saakka.

Rikkaviljavertauksen selitys

36 Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois ja meni sisälle. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta." 37 Hän vastasi heille:

"Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. 38 Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. 39 Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. 40 Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. 41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. 42 Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. 43 Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!

Aarre, helmi ja nuotta

44 "Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.

45 "Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. 46 Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.

47 "Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. 48 Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. 49 Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista 50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."

Taivasten valtakunnan opetuslapsi

51 "Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?" Jeesus kysyi. "Ymmärrämme", he vastasivat. 52 Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."

Jeesus vaeltaa Galileassa ja lähiseuduilla 13:53--17:27

Jeesus käy kotikaupungissaan

53 Kaikki nämä vertaukset kerrottuaan Jeesus lähti siltä seudulta 54 ja meni kotikaupunkiinsa. Hän opetti ihmisiä heidän synagogassaan, ja hämmästyksissään he kysyivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus, mistä voima tehdä ihmeitä? 55 Eikö hän ole se rakennusmiehen poika? Eikö hänen äitinsä nimi ole Maria, ja ovathan Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas hänen veljiään? 56 Hänen sisarensakin asuvat kaikki täällä missä mekin. Mistä hän on voinut saada tämän kaiken?" 57 Näin he torjuivat hänet.

Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan ja omassa kodissaan." 58 Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa.


seuraava luku
13:1
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8, Mark. 3:7-9; Luuk. 5:1-3
13:2
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8, Mark. 3:7-9; Luuk. 5:1-3
13:3
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:4
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:5
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:6
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:7
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:8
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8
13:9
Mark. 4:1-9; Luuk. 8:4-8, Matt. 11:15
13:10
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10
13:11
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, 1. Kor. 2:10; 1. Joh. 2:27
13:12
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, Matt. 25:29; Mark. 4:25; Luuk. 8:18, 19:26
13:13
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, 5. Moos. 29:3; Jer. 5:21; Hes. 12:2
13:14
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, Jes. 6:9,10+; Joh. 12:39,40; Ap. t. 28:25-27; Room. 11:8
13:15
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, Jes. 6:9,10+; Joh. 12:39,40; Ap. t. 28:25-27; Room. 11:8
13:16
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10, Matt. 16:17; Luuk. 10:23,24
13:17
Mark. 4:10-12; Luuk. 8:9,10
13:18
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15
13:19
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15
13:20
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15
13:21
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15
13:22
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15, Matt. 19:22; Luuk. 12:15; 1. Tim. 6:9
13:23
Mark. 4:13-20; Luuk. 8:11-15
13:30
Matt. 3:12
13:31
Mark. 4:30-32; Luuk. 13:18,19 | Luuk. 13:20,21, Matt. 17:20; Luuk. 17:6
13:32
Mark. 4:30-32; Luuk. 13:18,19 | Luuk. 13:20,21, Hes. 17:23, 31:6
13:33
Mark. 4:30-32; Luuk. 13:18,19 | Luuk. 13:20,21
13:34
Mark. 4:33,34
13:35
Ps. 78:2
13:36
Matt. 15:15; Mark. 7:17
13:38
1. Joh. 3:10
13:39
Joel 4:13; Ilm. 14:15
13:41
Sef. 1:3
13:42
Dan. 3:6; Mal. 3:19 | Matt. 8:12
13:43
Tuom. 5:31; Dan. 12:3; Viis. 3:7; 1. Kor. 15:40,41 | Matt. 11:15
13:44
Fil. 3:7
13:46
Sananl. 8:10,11
13:47
Matt. 22:9,10
13:49
Matt. 25:32
13:50
Matt. 13:42
13:53
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30
13:54
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30, Joh. 7:15
13:55
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30, Joh. 6:42
13:56
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30
13:57
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30, Jer. 11:21; Luuk. 2:34; Joh. 4:44
13:58
Mark. 6:1-6; Luuk. 4:16-30