edellinen luku, Psalmien kirja


Psalmi 48

Siion on Jumalan kaupunki

1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.

5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)

10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.

13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.


seuraava luku
48:2
Ps. 50:2, Ps. 2:6
48:3
Ps. 50:2, Jes. 14:13 | Matt. 5:35
48:5
2. Aik. 20:1-30
48:6
2. Aik. 20:1-30
48:7
2. Aik. 20:1-30
48:8
2. Aik. 20:1-30